Maarit Hohteri

Soveltavat ryhmät

Liikunta mahdollistetaan kaikille 

Soveltava liikunta on terminä suhteellisen uusi – aiemmin puhuttiin erityisliikunnasta. Kaupungin liikuntapalveluissa soveltava liikunta on vakiintunut käyttöön noin pari vuotta sitten.  

Soveltavalla liikunnalla tarkoitetaan sellaista liikuntaa, jossa vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisen tilanteen vuoksi henkilön on vaikea osallistua yleisesti tarjolla olevaan liikuntaan ja liikunta vaatii soveltamista ja erityisosaamista. Soveltavan liikunnan kohderyhmänä ovat erityisesti toimintarajoitteiset, pitkäaikaissairaat sekä ne yli 65-vuotiaat henkilöt, joiden toimintakyky on selvästi heikentynyt iän, vamman tai pitkäaikaissairauden takia. 

Soveltavan liikunnan lisäksi joissain tapauksissa käytetään myös termiä kaikille avoin liikunta.  

”Kaikille avoin liikunta pyritään järjestämään siten, että sitä voi harrastaa esimerkiksi sukupuolesta, seksuaalisesta identiteetistä, iästä, koulutuksesta, äidinkielestä, etnisestä taustasta, toimintakyvystä tai varallisuudesta riippumatta.” (Liikuntatieteellinen seura)

Yhteenvetona, liikkuminen kuuluu kaikille tasapuolisesti ja jokainen pystyy liikkumaan jollakin tavalla. 

Ohjattu toiminta

Helsingin liikuntapalvelut tarjoaa monipuolisesti ohjattuja sovellettuja liikuntamahdollisuuksia eri puolilla kaupunkia. Lapsille on tarjolla muun muassa soveltavia ja kuulovammaisten uimakouluja ja kouluilla toteutuvaa Easy Sport Erityiset- toimintaa. Aikuisten ja ikääntyneiden tarjonnasta löytyy esimerkiksi sovellettua ryhmäliikuntaa ja vesijumppaa, tasapaino- ja voimaharjoittelua, vesiliikuntaa henkilöille, joilla on taustalla neurologinen sairaus sekä mielenterveyskuntoutujien, kuulovammaisten ja kehitysvammaisten kuntosaliharjoittelua ja vesiliikuntaa. Osaavat liikunnanohjaajamme muokkaavat harjoituksia ja antavat erilaisia vaihtoehtoja niin, että jokainen pystyy liikkumaan oman kuntotasonsa mukaisesti. Kaikkiin ryhmiin saa ottaa myös oman avustajan mukaan. Tunneille voi ilmoittautua mukaan missä vaiheessa kautta tahansa, mikäli kursseilla on tilaa.

Ilmoittautuminen tehdään liikuntakauppa.hel.fi

Soveltavaa liikuntaa järjestetään myös yhteistyössä järjestöjen ja seurojen kanssa. Kuntalainen voi osallistua näille kursseille ilman järjestön tai yhdistyksen jäsenyyttä. Joistakin yhteistyökursseista peritään kurssikohtainen maksu. Ilmoittautuminen tapahtuu suoraan järjestöön.

Seuratoimintaan pääsee helposti mukaan Löydä oma seura -palvelun kautta. Paralympiakomiten ylläpitämästä palvelusta voi etsiä omalta alueeltaan sopivia seuroja, jotka tarjoavat mahdollisuuden harrastaa monipuolisesti.

Uudistamme verkkosivujamme vuoden 2023 aikana.

Syksyn kurssitarjonta on julkaistu!

Pääset selaamaan syksyn liikuntatarjontaa osoitteessa liikuntakauppa.hel.fi. Ilmoittautuminen liikuntakursseille alkaa porrastatetusti 14.8. alkaen.

Lue täältä lisää ilmoittautumisesta

Liikuntakurssit yhteistyössä yhdistysten ja seurojen kanssa

Syyskausi 4.9.−17.12.2023 (ei juhlapyhinä eikä syysloma viikolla 42)
Kevätkausi 8.1.-28.4.2024 (ei juhlapyhinä eikä hiihtoloma viikolla 8)

Helsingin Invalidien Yhdistys ry

Istumalentopallo

Istumalentopallo on sovellutus tavallisesta lentopallosta ja se on tarkoitettu erityisesti henkilöille, joille pystylentopallon pelaaminen on mahdotonta. Istumalentopallotreeneihin voi tulla kokeilemaan ilman (istuma)lentopallotaustaa. Treeni sopii siis myös aloittelijoille. Lajissa on huomioitava, että se vaatii hyvää istumatasapainoa. Lajissa istutaan lattialla ja liikkuminen toteutuu käsien ja jalkojen avulla. Myös pelkkien käsien avulla liikkuminen on mahdollista. Laji edellyttää käsiltä hyvää toimintakykyä. Hyvästä vartalonhallinnasta on etua. Treeneissä käy vain aikuisia, joista suurin osa on miehiä, mutta nuoret ja naiset ovat toki tervetulleita. Laji on melko fyysinen ja sopii myös vammattomille liikuntamuodoksi.

Hinnat 39 €/kausi HIY:n jäsenet, 78 € ei-jäsenet

Siltamäen ala-aste
liikuntasali, Siltakyläntie 9
7.9.−14.12.2023 ja 11.1.−25.4.2024
Torstaisin klo 18.00−20.00

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Petra Pakarinen, petra.pakarinen@wippies.fi, ilmoittautuminen hiyhelsinki.nimenhuuto.com järjestelmän kautta, www.hiy.fi

Vesijumppa

Vesijumppa soveltuu henkilöille, jotka pääsevät altaaseen omin voimin. Kampin liikuntakeskukseen pääsee pyörätuolilla/rollaattorin kanssa esteettömästi, mutta tiloissa ei ole henkilönostinta eikä altaassa ole hissiä. Ota tarvittaessa oma avustaja mukaan.

Vesijumppa on maksuton.

Kampin liikuntakeskus
Aulassa on hissi, jolla pääsee alakerrassa oleviin pukuhuoneisiin.
9.9.−16.12.2023 ja 13.1.−27.4.2024
Lauantaisin klo 14.00−14.45

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Helsingin Invalidien Yhdistys ry, puh. 09 720 6240 tai liikunta@hiy.fiwww.hiy.fi

Tuolijooga

Lempeää joogaa tuolilla istuen. Joogan tuntemista tai notkeutta ei tarvita. Kaikki liikkeet voit tehdä omien tuntemustesi mukaan soveltaen ja oman kehoa kuunnellen. Tunti on rauhallinen ja lisää tietoista läsnäoloa. Asuksi sopii mukava ja joustava oloasu.

Hinnat 39 €/kausi HIY:n jäsenet, 78 € ei-jäsenet

Helsingin Invalidien Yhdistys ry:n tila
Voudintie 6
6.9.−13.12.2023 ja 10.1.−24.4.2024
Keskiviikkoisin klo 15.00−16.00

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Helsingin Invalidien Yhdistys ry, puh. 09 720 6240 tai toimisto@hiy.fi, www.hiy.fi

Tuolijumppa

Erityisryhmän tuolijumppa. Tuolijumpan tavoitteena on lisätä liikkuvuutta sekä pitää lihakset vahvoina ja toimintakykyisinä. Muistathan, että vain säännöllinen harjoittelu tuottaa tuloksia! Tule rohkeasti mukaan vaikket pääsisi joka kerta, pienikin liikunta on parempi kuin ei liikuntaa lainkaan! Tunti soveltuu kaikille ja on maksuton.

Helsingin Invalidien Yhdistys ry:n tila
Voudintie 6
7.9.−14.12.2023 ja 11.1.−25.4.2024
Torstaisin klo 11.45−12.45

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Helsingin Invalidien Yhdistys ry, puh. 09 720 6240 tai toimisto@hiy.fi, www.hiy.fi

Nuorten sulkapallokerho

Vammaisille lapsille ja nuorille tarkoitettu harrastusryhmä. Lasten ja nuorten sulkapallokerhossa pelataan sulkapalloa. Ryhmässä opitaan vammaissulkapallon perusteet ja pelataan vapaasti. Ryhmässä on ohjaaja ja apuohjaaja. Ryhmään on helppo tulla mukaan, liikunnallista taustaa ei tarvita.

Osallistuminen on maksutonta.

Ruskeasuon liikuntahalli 2
kentät 6 ja 7, Ratsastie 10
9.9.−16.12.2023 ja 13.1.−27.4.2024
Lauantaisin klo 10.00−12.00

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Anja Kima, puh. 041 440 5315, anja.kima@welho.com, www.hiy.fi

Helsingin ja Uudenmaan neuroyhdistys

Sovelletun itämaisen tanssin alkeet

Aikuisille suunnattu tunti, jossa tanssitaan yksin. Tuntisisältöjä sovelletaan osallistujien tarpeiden mukaan. Sopii monen kuntoisille, liikkeitä voi tehdä seisten tai istuen. Tunnilla tehdään kävelyä helpottavia harjoitteita, liikutaan rytmiin ja tehdään pieniä askelsarjoja. Kehittää tasapainoa, koordinaatiota ja kehotietoisuutta.

Hinta 75 €/kausi

Kampin liikuntakeskus
sali
5.9.−12.12.2023 ja 9.1.−23.4.2024
Tiistaisin klo 15.00−16.00

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Yhdistyksen toimistosihteeri@ms-helsinki.fi, puh 040 751 4244, https://uusimaa.neuroyhdistys.fi

Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry

Sporttis-liikuntakerho näkövammaisille ja liikuntavammaisille lapsille ja nuorille (7-15 vuotta)

Maksuton

Palvelukeskus Iiris
Marjaniementie 74
5.9.−12.12.2023 ja 9.1.−23.4.2024
Tiistaisin klo 16.00−17.00

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ryosallistun@hun.fi, puh. 09 3960 5602 (ma-ke klo 10−12), www.hun.fi

Kuntosali ja uinti näkövammaisille aikuisille

Hinta 25 €/kausi (perusmaksu 25  + liikuntaryhmämaksu 15 jokaisesta erillisestä liikuntaryhmästä)

Palvelukeskus Iiris
Marjaniementie 74
Tiistaisin 5.9.−12.12.2023 ja 9.1.−23.4.2024

Kuntosali
– Ryhmä 1 klo 17.30−18.40
– Ryhmä 2 klo 18.50−20

Uinti
– klo 18.30−20.00

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry, osallistun@hun.fi, puh. 09 3960 5602 (ma-ke klo 10−12),  www.hun.fi

Kuntosali ja uinti näkövammaisille aikuisille

Hinta 25 /kausi (perusmaksu 25 € + liikuntaryhmämaksu 15  jokaisesta erillisestä liikuntaryhmästä)

Palvelukeskus Iiris
Marjaniementie 74
Torstaisin 7.9.−14.12.2023 ja 11.1.−25.4.2024

Kuntosali
– Ryhmä 1 klo 17.00−18.10
– Ryhmä 2 klo 18.20−19.30

Uinti
– klo 18.00−20.00

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ryosallistun@hun.fi, puh. 09 3960 5602 (ma-ke klo 10−12), www.hun.fi

Keilaus näkövammaisille aikuisille

Hinta 25 €/kausi (perusmaksu 25  + liikuntaryhmämaksu 15  jokaisesta erillisestä liikuntaryhmästä)

Talin keilahalli
Huopalahdentie 28
6.9.−13.12.2023 ja 10.1.−24.4.2024
Keskiviikkoisin klo 14.00−15.00

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ryosallistun@hun.fi, puh. 09 3960 5602 (ma-ke klo 10−12), www.hun.fi

Jääkiekko

Hinta 25 €/ kausi (perusmaksu 25  + liikuntaryhmämaksu 15  jokaisesta erillisestä liikuntaryhmästä)

Alle 18-vuotiaat maksutta.

Pirkkolan liikuntapuisto/jäähalli
Plotinrinne 8
5.9.−12.12.2023 ja 9.1.−23.4.2024
Tiistaisin klo 17.15−18.15

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ryosallistun@hun.fi, puh. 09 3960 5602 (ma-ke klo 10-12), www.hun.fi

Tankotanssi

Maksuton

Rock the Pole
Kaisaniemenkatu 3-5 A, 3. kerros
syksy 8.9. / 13.10. / 10.11. / 8.12.2023 kevät 12.1. / 9.2. / 8.3. / 12.4.2024
Perjantaisin klo 16.30−18.00

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ryosallistun@hun.fi, puh. 09 3960 5602 (ma-ke klo 10−12), www.hun.fi

Helsingin Kuurojen Urheiluseura, HERO ry

Perhepalloilua kuulovammaisille ja viittomakielisille lapsille ja perheille

Maksuton

Kannelmäen peruskoulu
liikuntasali, Runonlaulajantie 4
7.9.−14.12.2023 ja 11.1.−25.4.2024
Torstaisin klo 17.00−18.00

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Helsingin Kuurojen Urheiluseura, HERO ryhero@hero1904.com, puh. 050 372 9911 (vain tekstiviestit), www.hero1904.com/

Helsingin seudun erilaiset oppijat ry (HERO)

Luisteluryhmä

Ryhmä on suunnattu oppimisvaikeuksisille henkilöille. Ryhmä sopii kaikenikäisille ja -tasoisille luistelijoille.

Hinta 80 € kausi

Oulunkylän jäähalli
Käskynhaltijantie 11
4.9.−11.12.2023 ja 8.1.−22.4.2024
Maanantaisin klo 19.00−20.00

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Helsingin seudun erilaiset oppijat ry (HERO), Marika Kivilehtomarika.kivilehto@lukihero.fi, puh. 040 547 4687lukihero.fi/

Boffausryhmä

Boffaus on iloinen kamppailulaji, johon liittyy käsityöharrastus ja ryhmän osana toimimista. Boffausryhmässä miekkaillaan pehmustetuilla miekoilla, kilvillä, keihäillä ja muilla keskiaikaisilla asetyypeillä. Alkuun ei tarvitse omia varusteita vaan niitä saa lainata ohjaajalta. Myöhemmin osallistujat tekevät omat varusteet omakustanteisesti ohjaajan antamien ohjeiden mukaan kotona.

Harrastus kehittää ryhmätyötaitoja, kädentaitoja, motoriikkaa. Lasta kannustetaan itsensä ilmaisuun ja mielikuvituksen käyttämiseen hänen omista lähtökohdistaan käsin.

Ryhmä on suunnattu peruskouluikäisille oppimisvaikeuksisille ja oppimisvaikeuksia kokeville. Ryhmä järjestetään yhteistyössä Helsingin kaupungin liikuntatoimen kanssa.

Hinta 75 €/kausi

Töölön alakoulun liikuntasali
Töölönkatu 41−45
4.9.−11.12.2023 ja 8.1.–22.4.2024
Maanantaisin klo 17.00−18.00

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Helsingin seudun erilaiset oppijat ry (HERO)Marika Kivilehto, marika.kivilehto@lukihero.fi, puh. 040 547 4687, lukihero.fi

Perhe Taekwondo 1

Lapset ja aikuiset harjoittelevat yhdessä. Perhetaekwondo on suunnattu perheille, jossa on oppimisvaikeuksia tai koetaan oppimisvaikeuksia ja lapsi 4–6-vuotias.

Hinta 85 €/kausi (lapsi-aikuinen pari)

Liikuntamylly
judosali, Jauhokuja 3
9.9.−16.12.2023 ja 13.1.−27.4.2024
Lauantaisin klo 15.00−16.00

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Helsingin seudun erilaiset oppijat ry (HERO)Marika Kivilehtomarika.kivilehto@lukihero.fi, puh. 040 547 4687, lukihero.fi/

Perhe Taekwondo 2

Lapset ja aikuiset harjoittelevat yhdessä. Perhetaekwondo on suunnattu perheille, jossa on oppimisvaikeuksia tai koetaan oppimisvaikeuksia ja lapsi on yli 7-vuotias.

Hinta 85 €/kausi (lapsi-aikuinen pari)

Liikuntamylly
judosali, Jauhokuja 3
9.9.−16.12.2023 ja 13.1.−27.4.2024
Lauantaisin klo 16.00−17.00

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Helsingin seudun erilaiset oppijat ry (HERO), Marika Kivilehto, marika.kivilehto@lukihero.fi, puh. 040 547 4687lukihero.fi/

Street dance

Tunnilla tutustutaan eri katutanssilajeihin (esim. shuffle, popping, breakdance). Tunneilla opetellaan lajiharjoitteiden avulla mm. kehonhallintaa, koordinaatiota, tasapainoa ja eri tanssityylien tekniikkaa. Lisäksi opetellaan oman kehonkielen ilmaisua sekä freestyle-tanssia. Aikaisempaa tanssitaustaa ei tarvitse olla osallistuakseen ryhmään. Ryhmä on suunnattu oppimisvaikeuksisille ja oppimisvaikeuksia kokeville peruskouluikäisille ja nuorille.

Tunneille tarvitset mukaan sisäliikuntavaatteet, sisäliikuntakengät, juomapullon ja hyvän mielen.

Hinta 30 €/kausi

Töölön kisahalli
Paavo Nurmenkuja 1 C
13.9.-13.12.2023 ja 10.1.−24.4.2024 
Keskiviikkoisin klo 17.00−18.00

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Helsingin seudun erilaiset oppijat ry (HERO), Marika Kivilehto, marika.kivilehto@lukihero.fi, puh. 040 547 4687lukihero.fi/

Nykytanssi

Nykytanssi on monipuolinen tanssilaji, jossa opitaan kehonhallintaa, tanssi ilmaisua -ja tekniikkaa. Improvisaatiolla ja oman luovuuden hyödyntämisellä on tärkeä osa nykytanssissa. Nykytanssitunneilla tehdään muun muassa alkulämmittelyt, erilaisia nykytanssin tekniikan harjoitteita.

Tunneilla nautitaan tanssimisesta, musiikista kuin itseilmaisusta tanssimisen avulla. Tunti tukee osallistujan motorista kehitystä ja antaa liikkeen löytämisen iloa ja elämyksiä.

Tunnit aloitetaan leikillisillä alkulämmityksillä, tehdään kehollisia ja tehtävälähtöisiä koreografeja, esim. näytetään miltä näyttää, jos keho on täynnä muurahaisia, harjoitellaan erilaisia tempullisia lattiatekniikoita, esim. kuperkeikkoja, lisäksi tehdään lyhyitä helppoja tanssillisia liikesarjoja ja tunnit lopetetaan aina venyttelyihin.

Ryhmä on suunnattu oppimisvaikeuksisille ja oppimisvaikeuksia kokeville kouluikäisille.

Tunnille mukaan tanssiin sopivat vaatteet, kuten t-paita ja trikoot. Tunnilla ollaan useimmiten avojaloin, mutta myös sukat on hyvä olla mukana tiettyjä harjoituksia varten. Mukaan myös juomapullo.

Töölön kisahalli
Paavo Nurmenkuja 1 C
12.9.−12.12.2023 ja 9.1.−23.4.2024
Tiistaisin klo 17.00−18.00

Hinta 85 €/kausi

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Helsingin seudun erilaiset oppijat ry (HERO), Marika Kivilehto, marika.kivilehto@lukihero.fi, puh. 040 547 4687lukihero.fi/

Kehitysvammatuki 57 ry

Sporttikerho aikuisille

Ryhmä on suunnattu aikuisille kehitysvammaisille henkilöille.

Hinta 50 €/kausi

Erikseen ilmoitettavat liikuntapaikat eri puolilla Helsinkiä
4.9., 18.9., 2.10., 30.10., 13.11., 27.11. ja 11.12
Maanantaisin klo 17.15−18.45

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Kehitysvammatuki 57 ry, Severiina Winqvist, severiina.winqvist@kvtuki57.fi, puh. 040 835 0395, www.kvtuki57.fi

Liikuntakerho aikuisille

Ryhmä on suunnattu aikuisille kehitysvammaisille henkilöille.

Hinta 70 €/kausi

Stadin Ammattiopiston liikuntasali
Vilppulantie 14
6.9.−13.12.2023 ja 10.1.−24.4.2024
Keskiviikkoisin klo 18.00−19.30

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Kehitysvammatuki 57 ry, Severiina Winqvist, severiina.winqvist@kvtuki57.fi, puh. 040 835 0395, www.kvtuki57.fi

Jooga

Ryhmä on suunnattu aikuisille kehitysvammaisille henkilöille.

Hinta 70 €/kausi

Oskarinpuiston toimijatalon sali
Marjaniemenranta 48
7.9.−14.12.2023 ja 11.1.−25.4.2024
Torstaisin klo 18.15−19.15

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Kehitysvammatuki 57 ry, Severiina Winqvist, severiina.winqvist@kvtuki57.fi, puh. 040 835 0395, www.kvtuki57.fi

Tanssikerho

Ryhmä on suunnattu aikuisille kehitysvammaisille henkilöille.

Hinta 50 /kausi

Ystävätuvan tila Kalliossa
Läntinen Brahenkatu 2
8.9.−15.12.2023 ja 12.1.−26.4.2024

Joka toinen perjantai klo 18.00−19.30

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Kehitysvammatuki 57 ry, Severiina Winqvist, severiina.winqvist@kvtuki57.fi, puh. 040 835 0395, www.kvtuki57.fi

Salibandy aikuisille

Sitoutunutta harjoittelua vaativa ryhmä.

Hinta 70 /kausi

Liikuntamylly
salibandykenttä
10.9.−17.12.2023 ja 14.1.−28.4.2024
Sunnuntaisin klo 12.00-13.00

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Kehitysvammatuki 57 rySeveriina Winqvist, severiina.winqvist@kvtuki57.fi, puh. 040 835 0395, www.kvtuki57.fi

Keilaus aikuisille

Hinta 70 €/kausi

Talin keilahalli
Huopalahdentie 28
6.9.−13.12.2023 ja 10.1.−24.4.2024
– Ryhmä 1 ke klo 16.00−17.00
– Ryhmä 2 ke klo 17.15−18.15

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Kehitysvammatuki 57 rySeveriina Winqvist, severiina.winqvist@kvtuki57.fi, puh. 040 835 0395, www.kvtuki57.fi

Vesiliikunta

Ryhmä on suunnattu aikuisille, jotka pärjäävät itsenäisesti pukeutumis- ja pesutiloissa.

Hinta 70 €/kausi

Itäkeskuksen uimahalli
opetusallas
8.9.−15.12.2023 ja 12.1.−26.4.2024
Perjantaisin klo 15.00−16.00

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Kehitysvammatuki 57 rySeveriina Winqvist, severiina.winqvist@kvtuki57.fi, puh. 040 835 0395, www.kvtuki57.fi

Luistelukerho lapsille ja nuorille

Hinta 70 €/kausi

Oulunkylän jäähalli
4.9.−11.12.2023 ja 8.1.−22.4.2024
Maanantaisin klo 19.00−20.00

Lisätiedot ja ilmoittautuminen Kehitysvammatuki 57 rySeveriina Winqvist, severiina.winqvist@kvtuki57.fi, puh. 040 835 0395, www.kvtuki57.fi

Lilinkotisäätiö

Kävelyfutis yli 18-vuotiaille

Kävelyfutis on matalan aloituskynnyksen ja pienen loukkaantumisriskin laji. Kävelyfutista voi harrastaa kuka tahansa ikään, sukupuoleen tai taustaan katsomatta. Kävelyfutis eroaa perinteisestä jalkapallosta niin, että ainoa sallittu etenemismuoto on kävely. Kävelyfutisvuorolle tarvitset mukaan liikkumiseen soveltuvat vaatteet, lenkkarit tai muut pelikengät ja juomapullon. Vuoro on avoin kaikille, mutta erityisesti mielenterveys- ja päihdetoipujille. Aiempaa lajikokemusta ei edellytetä. Ei ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa mukaan!

Maksuton

Myllypuron Pallomylly
hallin tekonurmi
4.9.−11.12.2023 ja 8.1.−22.4.2024
Maanantaisin klo 13.30−15.30
Lisätiedot Lilinkotisäätiö,toiminnanohjaaja Jenni Vilenius, jenni.vilenius@lilinkoti.fi, niemikoti.fi/

Polioinvalidit ry

Allasvoimistelu polion sairastaneille

Hinta 45 €/kausi

Metropolia Myllypuro
terapia-allas, Myllypurontie 1c
7.9.−14.12.2023 ja 11.1.−25.4.2024
Torstaisin klo 12.30−14.00
Ilmoittautumiset ja lisätiedot Polioinvalidit ryKaarina Lappalainen, kaarina.lappalainen@kolumbus.fi, puh. 0400 354 131, https://www.polioliitto.com/polioinvalidit/

Uudenmaan AVH-yhdistys ry

Keilaus

Keilausta aivoverenkiertohäiriötä sairastaneille.

Hinta 30 €/kausi

Fun Bowling
Helsinginkadun keilahalli, Helsinginkatu 25
5.9.−13.12.2023 ja 9.1.−23.4.2024
Tiistaisin klo 10.00−11.00
Lisätiedot Uudenmaan AVH-yhdistys ry, Ella Pirttinen, puh. 040 540 8884, uudenmaanavh@gmail.com, https://uudenmaanavh.aivoliitto.fi/

Uudenmaan Lihastautiyhdistys ry

Sähköpyörätuolijalkapallo

Kaiken tasoiset ja kaiken ikäiset henkilöt.

Maksuton

Liikuntamylly
iso salibandykenttä
syksy peruutettu / kevät 14.1.−26.4.2024
Sunnuntaisin klo 13.00−15.00
Ilmoittautumiset ja lisätiedot Uudenmaan Lihastautiyhdistys ryMiettinen Kristiina, toimisto@uly.fi, puh. 040 833 9430www.uly.fi

Sähköpyörätuolisalibandy, aikuiset

Hinta 30 €/kausi

Liikuntamylly
iso salibandykenttä
6.9.−13.12.2023 ja 10.1.−24.4.2024
Keskiviikkoisin klo 17.30−19.00
Ilmoittautumiset ja lisätiedot Uudenmaan Lihastautiyhdistys ryMiettinen Kristiina, toimisto@uly.fi, puh. 040 833 9430www.uly.fi

Sähköpyörätuolisalibandy, juniorit (lapset ja nuoret)

Hinta 30 €/kausi

Liikuntamylly
iso salibandykenttä
8.9.−15.12.2023 ja 12.1.−26.4.2024
Perjantaisin klo 17.00−18.30
Ilmoittautumiset ja lisätiedot Uudenmaan Lihastautiyhdistys ryMiettinen Kristiina, toimisto@uly.fi, puh. 040 833 9430www.uly.fi

Uudenmaan pyörätuolitanssijat ry

Tähtitanssijat-pyörätuolitanssiryhmä

Ryhmä on suunnattu kaikenikäisille pyörätuolinkäyttäjille, mutta myös vammattomat henkilöt ovat tervetulleita mukaan. Tunneilla harjoitellaan latinalais- ja vakiotansseja ja tanssitekniikan perusteita, jotka ovat sovellettavissa kaikkiin tansseihin. Ryhmässä on paritanssijoita ja singletanssijoita.

Hinta 100 €/kausi

Katajanokan liikuntahalli
7.9.−14.12.2023 ja 11.1.−25.4.2024
Torstaisin klo 17.00−18.30
Ilmoittautumiset ja lisätiedot Uudenmaan pyörätuolitanssijat ryBirgitta Starasttoimisto.up@gmail.com, puh. 050 596 8865, https://www.up-ry.fi/

Kuten haluatte -pyörätuolitanssiryhmä

Ryhmä on suunnattu kaikenikäisille pyörätuolinkäyttäjille sekä vammattomille henkilöille, aloittelijoista jo pidemmälle ehtineisiin tanssijoihin. Kausi koostuu eri tanssilajien lyhytkursseista. Tällä kaudella tanssitaan esim. nykytanssia, jazz-tanssia, brasilialaisia tansseja sekä hiphoppia. 

Hinta 100 €/15 kertaa

Katajanokan liikuntahalli
7.9.−14.12.2023 ja 11.1.−25.4.2024
Torstaisin klo 18.30−20.00
Ilmoittautumiset ja lisätiedot Uudenmaan pyörätuolitanssijat ryBirgitta Starasttoimisto.up@gmail.com, puh. 050 596 8865https://www.up-ry.fi/

Sivun palautenappeja ei voida näyttää

Toiminnon käyttämiseksi vaaditaan, että hyväksyt sivuston evästeet. Pääset antamaan palautetta tästä sivusta sallimalla evästeasetuksista tilastointiin liittyvät evästeet.