Liikkumisohjelma
Helsingissä oli vuosina 2017-2021 käynnissä Liikkumisohjelma, jonka tavoitteena oli saada kaupunkilaiset liikkumaan enemmän ja istumaan vähemmän. Päämääränä oli, että liikkuminen Helsingissä on helppo ja houkutteleva arjen valinta. Pienikin liike auttaa!
Vähäinen fyysinen aktiivisuus on merkittävä terveyttä, hyvinvointia ja fyysistä toimintakykyä vaarantava asia. Helsingin kaupunki on nostanut liikkumisen edistämisen yhdeksi kaupunkistrategiansa kärkihankkeista. Tavoitteena on saada kaupunkilaiset liikkumaan enemmän ja istumaan vähemmän. Liikkumisohjelmassa on kysymys liikkumisen aiempaa kokonaisvaltaisemmasta ymmärtämisestä, edistämisestä ja koordinoinnista.
Liikkuminen on totuttu mieltämään erilaisten liikunta- ja urheilusuoritusten kautta. Vapaa-ajan liikunta on suomalaisten suosittu harrastus ja Helsingissä yleisempää kuin Suomessa keskimäärin. Vapaa-ajan liikunta ei kuitenkaan korvaa luontaisen arki- ja hyötyliikkumisen vähenemistä. Vain noin 10-40 prosenttia eri-ikäisistä liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Pääsääntöisesti suomalaisten valveillaolo kuluu istuen tai makuulla ja matkat kuljetaan auton kyydissä. Hissit, liukuportaat ja kodinkoneet tuovat helpotuksia arkeen. Älylaitteet ja viihdeteknologia vähentävät tarvetta liikkumiseen. Edes kaikki säännöllisessä ja ohjatussa liikuntaharrastuksessa liikkuvat lapset eivät liiku riittävästi.
Seuraukset ovat vakavia. Fyysisen toimintakyvyn ja kunnon laskiessa kokemus jaksamisesta, terveydestä ja elämänlaadusta heikkenee. Liikkumattomuus ja runsas istuminen altistavat ylipainolle ja esimerkiksi valtimo-, tuki- ja liikuntaelin- sekä syöpäsairauksille. Liikkumattomuus on WHO:n mukaan neljänneksi yleisin ennenaikaisen kuoleman syy maailmassa korkean verenpaineen, verensokerin ja tupakoinnin jälkeen. Lisäksi pitkäkestoinen istuminen on tunnistettu terveydelle haitalliseksi tekijäksi vapaa-ajan liikunnasta riippumatta. Suomessa on arvioitu, että jo nykyisellään vähäinen liikkuminen aiheuttaa miljardiluokan yhteiskunnalliset kustannukset terveydenhuoltomenoina, sairauspoissaoloina ja työn tuottavuuden alenemana.
Liikkumattomuus on elintapakysymys, ei liikunta-asia. Tuloksekas liikkumattomuuden vastainen taistelu edellyttää laaja-alaista, sektorirajat ylittävää otetta, matalan kynnyksen toimenpiteitä, uudenlaisia toimintamalleja ja valtaosin muiden toimijoiden, kuin liikuntaväen panosta. Liikkumisohjelman lähtökohtana on integroida liikkuminen läpäiseväksi ja pysyväksi osaksi kaupunkilaisten arkea. Kaikki kaupungin toimialat ovat mukana ohjelmassa ja määritelleet ohjelmaan liikkumista lisäävät keinonsa. Toimenpiteet kohdentuvat varhaiskasvatukseen, perusopetukseen, vanhuspalveluihin, kaupunkiympäristön ja julkisen tilan kehittämiseen sekä kaupungin henkilöstöön.
Ohjelmalla ei haluta patistaa tai painostaa, vaan kannustaa positiivisella tavalla asennemuutokseen sekä tuoda esiin kaupungin tarjoamia mahdollisuuksia arkiliikunnan lisäämiseen. Yleinen mielikuva on, että liikunnan terveysvaikutuksia syntyy vain reippaassa ja rasittavassa hikiliikunnassa. Kuitenkin jo vähäisellä arki- ja hyötyliikkumisella on terveyttä ja hyvinvointia edistäviä vaikutuksia. Pienikin liike auttaa -ajattelu poistaa liikkeelle lähtemisen esteitä, käyttäytymistä ja asenteita. Päämääränä on, että liikkuminen Helsingissä on helppo, sujuva ja houkutteleva arjen valinta.
Liikkumisohjelmaa tehdään yhdessä kumppaneiden ja sidosryhmien kanssa. Tavoitealueita toteutetaan uudenlaisessa yhteistoiminnassa, kansainvälisiä verkostoja vahvistaen, uusilla digitaalisilla ratkaisuilla, tiedolla sekä asiakaslähtöisellä otteella helsinkiläisten erilaiset tarpeet, toiveet ja motiivit ymmärtäen.
Liikkuminen kannattaa. Riittävä fyysinen aktiivisuus edistää terveyttä, ehkäisee sairauksia, ylläpitää toimintakykyä ja mielenterveyttä. Liikkuminen ja liikunta merkitsevät monelle kavereita, yhteistä tekemistä, sosiaalisia taitoja, iloa ja onnistumista. Kävely ja pyöräily vähentävät tehokkaasti liikenteen kasvihuonepäästöjä ja meluhaittoja. Liikunnallisuus edistää myös aivoterveyttä, muistia sekä matemaattisia ja kielellisiä valmiuksia. Koulurauhan ja -viihtyvyyden on todettu edistyneen liikunnallisuuden myötä.
Helsingin kaupunginhallitus päätti liikkumisohjelmasta 3.12.2018. Liikkumisohjelmaa toteutetaan jatkuvan parantamisen ajatuksella. ohjelma muuttuu konkreettisiksi teoiksi kaupunkilaisten arjessa yhteistyössä kaupungin työntekijöiden, yritysten, seurojen, yhdistysten ja kaupunkilaisten kanssa. Tervetuloa mukaan!
Meillä jokaisella on liikkumavaraa!